Rosmariinipaisti

2 Karitsan lapapuolikasta potkalla, yhteensä noin 1 ½ kg
3-4 rkl tuoretta hienonnettua rosmariinia
3-4 valkosipulin kynttä murskattuna
6-8 Rosamunda-perunaa koosta riippuen
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
punaviiniä valeluun

Tee lapoihin rasvapuolelle poikittaisia viiltoja. Hiero pintaan suolaa, mustapippuria, rosmariinia ja valkosipulia. Anna palojen maustua huoneenlämmössä 2 tuntia. Aseta lapapalat uunipellille ja valele oliiviöljyllä. Paista uunissa 175 C noin 1 tunti välillä punaviinillä valellen. Lisää nyt pellille karitsan ympärille pestyt kuorimattomat 4 osaan halkaistut perunalohkot. Mausta suolalla ja pippurilla. Jatka paistamista vielä noin 40-50 min. valellen ajoittain punaviinillä sekä lihaa että perunoita. Kun liha ja perunat ovat kypsiä, kääri ne folioon siksi aikaa, kun teet paistoliemestä kastikkeen. Siivilöi pannulle kertynyt liemi, kiehauta se kattilassa ja lisää maun mukaan tilkka Balsamico viinietikkaa tai hieman reilummin lihalientä ja suurustetta. Kiehauta ja tarjoile.

Tulosta sivu   |   Kerro kaverille

© Reinin liha 2003